On omituista ajatella, että minulla on lapsi. Tytär. On omituista ajatella, että tuo elämä on kasvanut sisälläni ja nyt se kasvaa silmissäni. En vieläkään aina käsitä arjen kaaoksessa, että tuo pieni elämä on tullut minusta.
Pää lyö tyhjää joka päivä. Jopa päivän ruokalistan miettiminen käy liian haasteelliseksi. En osaa enää istua paikallani ja syödä lämmintä ateriaa. Jos teen niin, hotkin, koska en tiedä milloin joudun taas nousemaan ja ottamaan tuon pikkuisen syliini.
Tuutulaulut saavat minut itkemään. Niiden laulaminen hänelle tuottaa tämän takia vaikeuksia. Minun pitää vain laulaa samaa laulua monta kertaa ja olla ajattelematta sanoja. Amanda pitää Sininen uni -laulusta. Yritin opetella sen sanoja jo raskausaikana, mutta ne eivät jääneet päähän. Nyt muistan ne vain muutaman harjoittelukerran jälkeen.
Uusi puuhamatto on kiva.
--
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti