Taivaanrannan maalari

26+4

Maalihuuruja:

Tahtoisin jo niin päästä maalaamaan huonekaluja. Ostimme Nipun kanssa litran vesiohenteista pohjamaalia, jota on turvallista raskausaikana käyttää. Ostimme aluksi vain vähän, että tiedämme, kuinka paljon yhdestä litrasta riittää maalattaville kalusteille. Maalikauppias oli tyrkyttämässä heti 3 litraa, mutta päädyimme ensin varoivaisesti kokeilemaan. Saahan sitä maalia lisää, jos on tarvetta.

Ihan näin aluksi olisi suunnitelmana maalata äidin vanha lipasto ja pieni pöytä. Mustasta valkoiseksi. Katsotaan sitten, maalataanko jotain muutakin. Ajattelin ensin testata millaiselta jälki näyttää pelkällä pohjamaalilla. Jos siltä tuntuu, niin sitten jonkinlainen hento sävytys siihen päälle. Haluaisin ehkä sellaisen vähän vanhahtavan valkoisen näköistä jälkeä, eli pikkaisen kellertävää sävyä. Mutta saa nähdä mitä tästä nyt tulee.

Ostimme myös hiomapaperia, että saadaan vanha maalipinta käsiteltyä. Mitään maalipesuja ei kyllä ostettu, eiköhän se hiominen riitä.

Karhea kuin hiekkapaperi:

Kädet ovat kuivuneet nyt keväällä. En muista, että olisi ikinä ollut iho näin huonossa kunnossa. Harvoin tarvitsee ihoa rasvailla. Nyt on rystyset ja käsien iho muutenkin niin rikki, että ihan kirvelee kun yrittää jotain tehdä. En voi edes käyttää perusrasvaa, mitä käytän yleensä (harvoin). Se on hajustettua, ja varmaan siksi kirvelee sekin. Pitää hankkia jotain oikein herkälle iholle tarkoitettua rasvaa.

Vaavi potkii nykyään joka päivä. Silti potkut eivät tunnu kauhean voimakkaasti, sillä istukka on edessä. Eniten tuntuu, jos potkut osuvat alas. Välillä, jos vauva on ollut pitkään hissukseen, en välttämättä edes "muista", että olen raskaana.

--

Pientä ja Somaa

26+1

Leipomishulluus tekee taas tuloaan. Saan näitä kohtauksia muutenkin ajoittain, mutta nyt pistän ihan pesänrakennusvietin piikkiin tämänkin. Tekisi mieli näprätä kaikkea pientä: tehdä iso täytekakku pienine yksityiskohtineen ja koristeineen, esimerkiksi sokerimassasta kukkasia..

 

Löysin aivan ihania kuvia itse tehdyistä kekseistä. Juuri jotain tämän tyylistä haluaisin näpertää koko ajan.
Nippu lupasi, että voin tehdä viikonloppuna pizzaa... no, ehkä se tuo jonkinlaista lohtua edes. Ehkä ehdotan, että tekisin myös suklaakakun, täytteineen ja kaikkineen.

--

Sisustus Unelmia

26+0

Kamalasti tekisi mieli päästä sisustamaan. Maalaamaan vauvan huonetta, huonekaluja...
Pääväreinä tietysti valkoinen ja vaaleanpunainen. Joskus muutama kuukausi sitten ajattelin koristella huoneen meriteemaan. Siniset seinät, kaloja, meritähtiä yms. Mutta jotenkin olen sukupuolen tiedon myötä päätynyt prisessa teemaan. Tehostevärinä kulta, kultaisia kruunuja ja rusetteja. Kaikkea oikein ällön ihanan tyttömäistä!

Nyt meillä on jo tiedossa hoitopöytä ja pinnasänky, (sekä kolmeksi vuodeksi vaatteita). Enää tarvitsisi lipaston, maton, ja ehkä verhot. Ajattelin ensin laittaa nykyiset verhot vauvan huoneeseen, turkoosi pohjalla Disney prinsessoja, mutta jos pidän pelkän vaaleanpunaisen teeman, joudun hankkimaan uudet verhotkin...

Tahtoisin makuuhuoneeseen vauvakorin, tai kehdon, jossa vauva voisi nukkua ensimmäiset kuukaudet, meidän kanssa samassa huoneessa. Kelan pahvilaatikko tuntuu jotenkin niin... en tiedä, en vain halua laittaa lasta pahvilaatikkoon.

Tiedän, ettemme voi nukkua kaikki samassa sängyssä, Nippu on niin sikeäuninen, ja hyörii ja pyörii unissaan. Olen välillä kauhuissani jo meidän koirankin takia, joka meinaa jäädä hänen alleen. Kida murisee aina varoitukseksi, mutta eihän se nukkuva miekkonen sitä kuule. Itse sitten herään siihen ja sydän kurkussa joudun pitelemään toisen jalkoja ja käsiä poissa koiran päältä. En voisi kuvitellakaan samaa vauvan kanssa.

--

Uutta ja Vanhaa

25+6

Silmääni on aina miellyttänyt vanhanaikaiset vauvanvaunut. Sellaiset olisi ihanat vauvalle, varsinkin kesäksi. Asiassa on muutama mutta: niitä on vaikea löytää. Jos satut sellaiset löytämään, vaunuissa saattaa olla hometta, ne voivat olla huono kuntoset, ja liian usein niissä on aivan kamala kuosi. Jos jostain silmääsi osuu vaunut, joka välttää kaikki edellä mainitut, on hintakin sitten sen mukainen.

Kun olin nuorempi, meillä oli sellaiset vaunut. En muista mitä varten ne olivat meillä, mutta ne olivat samalla ihanat, että kamalat. Vaunut olivat rakenteeltaan ihanteelliset, mutta muistan, että vaunukoppa oli yrjönvihreää vakosamettia. Silti ottaisin ne heti, jos ne olisivat tallella.

 Suunnitelmana on kierrellä kirpputoreja keväämmällä, ja katsoa, josko sieltä löytyisi kesävaunut vauvalle. En aio maksaa 100 euroa enempää, jos sillä hinnalla saa, niin hyvä, jos ei, niin jää sitten ostamatta.

 --

Mustasukkaisuutta ilmassa?

25+5

Vaikka olen aina ollut erittäin mustasukkaista tyyppiä, en ole alkuaikojen jälkeen ollut kovinkaan mustasukkainen avomiehestäni. Ennen olin, mutta syy ei ollut hänessä, vaan minussa. Minulla oli erittäin huono itsetunto liikalihavuuteni takia, joten saatoin olla mustasukkainen jopa siitä, jos hän näki eroottisia unia tuntemattomista naisista.

Laihduttuani en enää tuntenut näin.

Hän on sellaista tyyppiä, joka osaa pitää silmänsä kurissa, ja kielensä rullalla. Hän ei vilkuile minun nähteni muita naisia, eikä kommentoi esimerkiksi telkkaria katsellessa, että joku on hyvännäköinen. Jopa lähikaupan kassa rupesi hänelle usein flirttailemaan, mutta hän ei antanut sille vastakaikua, ainakaan minun ollessa mukana kaupassa. Joten aihetta mustasukkaisuuteen ei ole.

 

Miksi sitten näen unia, missä olen hänestä mustasukkainen?

Olen jo pariin otteeseen nähnyt unta, jossa hän on eri tilanteissa jonkun toisen naisen kanssa. Koskaan ei ole kyse mistään seksistä, tai edes suutelusta, mutta pelkkä toisten naisten läsnäolo äsryttää minua unessa jo mielettömästi, varsinkin, jos hän puhuu miehelleni.

Edellisessä unessa mieheni oli kylvyssä, ja joku vaaleaverikkö (n. 20v) oli häntä siinä kylvettämässä. Tulin koko ajan häiritsemään, ja vedin suihkuverhoa pois ammeen edestä, että näkisin mitä on tekeillä. Blondi ärsyyntyi minuun ja pyysi minua poistumaan. En poistunut, vaan jatkoin verhon vetämistä. Enempää en muista unesta.

Unissa usein toistuu sama teema: mieheni on hiljaa, ja usein ei katso minuun ollenkaan. Ja riitelen sen toisen naisen kanssa hänestä.

Mitä nämä unet tarkoittavat? Nämä ovat alkaneet vasta tultuani raskaaksi. Jos minulla ei ole aihetta mustasukkaisuuteen oikeassa elämässä, miksi yritän väkisin vääntää sellaisia tilanteita unissani?
Pelkäänkö alitajunnassani sittenkin, että synnytyksen jälkeen hän jättää minut vauvan kanssa ja karkaa omille teilleen jonkun pimun matkaan? Ajatus tuntuu vain niin naurettavalta, sillä tiedän, että hän haluaa tätä lasta yhtä kovasti (ellei enemmänkin?) kuin minä.

--

Ei luovuta

25+3

Tänään oli äitini siunaustilaisuus. Saatoimme pienessä seurueessa äidin matkaan.
En usko Jumalaan, tai elämän jälkeisen elämään, mutta myönnän, että ajatus sielujen vaelluksesta elämän jälkeen tuo lohtua. Mielessäni kuvittelen, että äiti tapaa nyt jo aiemmin edesmenneet ystävänsä ja sukulaisensa, sekä rakkaan koiransa Topin, ja on saanut rauhan levottomalle sielulleen.

Vaikka saatoimme hänet eteenpäin, en silti ajattele, että olisimme luopuneet hänestä. Hän elää yhä kanssamme, hän elää muistoissamme, ikuisesti.

 Nousee päivä, laskee päivä, kiitää hetket näin

Siemen niin pian maasta kasvaa auringonkukaks silmissäin

Nousee päivä, laskee päivä, kiitää vuodet niin

Talvet ja kesät toistaan seuraa, naurusta menet kyyneliin

 --

Hyviä päiviä

25+1

Eilen oli hyvä päivä. Ja näyttää, että hyvät päivät jatkuvat, ainakin toistaiseksi.

Olin eilen töissä pitkästä aikaa. Uusi paikka, uudet lapset. Onneksi toinen lastenhoitaja oli ennestään tuttu minulle. Kaikki sujui mallikkaasti. En stressannut yhtään, olin iloinen ja rento koko päivän. Tämän ilon saattelemana lähdin kotiinpäin. Kotona minua odotti rakas koiruni Kida, joka aina niin innokkaasti ottaa kotiin tulijat vastaan. Tuntui, että onni sisälläni vain paisui paisumistaan, ja lopulta tihkui yli silmistä: onnenkyyneleet. En muista milloin olisin niitä viimeksi vuodattanut.

Tänään kävin neuvolalääkärin vastaanotolla. Hän tutki vatsan koon, kuunteli vauvan sydänäänet ja teki sisätutkimuksen. Kaikki oli kohdillaan. Vatsa kasvaa tasaisesti normaaliin tahtiin, sydänäänet olivat vahvat, ja kohdunsuu tiukasti kiinni.
Viime viikolla kävin sokerirasitustestissä, niiden tulokset olivat normaalit. Ei tarvitse pelätä raskausajan diabetestakaan.

On ihanaa kuulla hyviä uutisia, se antaa minulle voimia.

Ja niitä minä tarvitsen.

--

Unten mailla

25+0

Näin unta, että olin jo synnyttänyt. Olin imettämässä vauvaa kotona sängyssä, kun yht'äkkiä tunsin kovaa supistustusta kohdussa, ja tuntui kuin siellä liikkuisi jotain. Sitten tajusin, että minulta jäi istukka kokonaan kohtuun synnytyksen jälkeen. Menin suoraan kylpyhuoneeseen "synnyttämään" istukkaa. Istukka ei tullutkaan kokonaisena klönttinä, niinkuin olin olettanut, vaan vaaleanpunaisina mömmöisinä ryöppyinä. En tiedä mitä kaikkea siinä oli seassa, mutta koko kylpyhuoneen lattia tulvi sitä mömmöä, jossain näkyi kuollut kalakin seassa...

Tuosta olikin sitten mukava herätä vähän ajan päästä puhelinsoittoon, että tuletkos töihin, nyt olisi keikka tiedossa. No, siinä sitten kiireessä kamppeet niskaan, ja ehdin puolessa tunnissa sängystä työpaikalle.

--

Liikettä pitää

24+5


Liikkeelle:

Jo viikosta 19 vauvan liikkeet ovat olleet helposti tunnistettavissa. Sitä ennen tunsin vain jotain epämääräistä, jota en uskaltanut arvata vauvan liikehdinnäksi. Nyt sikiön möyrintä kohdussa tuntuu selvästi vatsan läpi (vaikkakin edessä on paksu rasvakerros, sekä istukka etuseinämässä), ja osan potkuista voi jopa nähdä vatsan tärähtelynä.

Viikolla 23 liikkeet olivat vilkkaita ja selkeitä. Viikosta 24 liikkeet ovat selvästi rauhoittuneet ja ovat hillitympiä. Niitä tuntuu useimmiten alavatsassa (liian usein  kohdistuvat täyteen rakkoon...) Joskus saatan tuntea potkuja myös ylävatsassa, kun vauva heittää kuperkeikkaa.

Olen yrittänyt saada Nippua (vauvan isä) tuntemaan liikkeitä viemällä hänen kätensä vatsalle kun potkut ovat kovia. Jostain syystä vauva lopettaa melkein heti juuri silloin. Se on selvästi isälle erittäin turhauttavaa, ja hänestä onkin tullut hieman kärsimätön, kun hän ei voi tuntea vauvan liikkeitä.


Tanssia musiikin tahtiin:

Viikosta 24 sikiö on alkanut kuulla. Olen ottanut tavaksi lauleskella vauvalle päivisin (jos satun olemaan yksin kotona). Meidän koiru (pieni chihuahua) tykkää ulvomisesta, joten pidämme ulvomiskonsertteja vauvalle noin kerran päivässä.

Tänään kuuntelin vanhoja lastenlauluja C-kasetilta. Vauva potki innokkaasti niiden tahdissa. Seuraavaksi oli vuorossa heviä, ja liikehdintä jaktkui edelleen vilkkaana.
Aion kokeilla erillaisia musiikkityylejä vielä jatkossa, kunhan löydän jostain klassisen musiikin CD:ni.

--

Alku ajoista

Tämä on ensiraskauteni, olen viikolla 25 ja vasta nyt tuntuu, että uskallan toivoa kaiken menevän hyvin loppuun asti. Teen tämän lähinnä itselleni, jotta muistaisin miltä silloin tuntui. En osaa kirjoittaa päiväkirjaa perinteisesti, liian huono käsiala, kynät aina kateissa, ja loppujen lopuksi päiväkirjasta muodostuukin vihko pienille töherryksille, joita joku saattaisi kutsua taiteeksi.


Ennen alun alkua:

Olimme päättäneet lapsista jo seurustelun alkuvaiheissa, avomieheni ja minä. Molemmat halusivat perustaa perheen, enemmän kuin yksi lapsi. Olimme samalla aaltopituudella sen suhteen, mitään ristiriitaisuutta ei ollut. Ja ajankohtakin oli selvillä: lapsi tulee kun on tullakseen.

Mutta ei tullutkaan.

Suhteessa oli ylä- ja alamäkiä. Välillä ajatus lapsesta oli liikaa, joten varmistimme, ettei sitä tulisi tapahtumaan, ainakaan sillä hetkellä. Lopulta kaikki tuntui loksahtavan kohdalleen. Yksi asia vain puuttui. Joten päätimme "yrittää". Aluksi se vähän nauratti, ettäkö lasta rupeisi tekemällä tekemään, mutta kauaa ei tarvinnut tehdä: tulin heti raskaaksi!


Alkujen alussa:

Koska kuukautiseni ovat aina olleet täsmälliset, ja minulla on ovulaatiokipuja, tiesin täsmälleen millon ovulaationi oli, sekä milloin kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Aavistin heti, että olen raskaana, kun menkat olivat päivän myöhässä. Siitä seuraavana päivänä tunsin kipua alavatsassa, mutta tiesin, ettei se ollut tavallista menkkakipua, olin raskaana! Aivan varmasti!

Uskalsin tehdä testin kuitenkin vasta kun kuukautiset olivat olleet myöhässä viisi päivää. Pelkäsin negatiivista tulosta lähinnä siksi, koska olin lukenut ihmisten kokemuksia raskautesteistä, jotka näyttävätkin negatiivista, vaikka olisikin raskaana. Tiesin tuloksen silti, vaikken olisi tehnyt testiä, testi oli vain todiste muille siitä, minkä minä jo sisimmässäni tiesin.

Olin silti pää pyörällä, kun näin ne kaksi viivaa. Nyt se on totta. Se on siinä. Tästä kaikki nyt alkaa.
Elämäni alkaa vihdoin, se elämä, josta olen aina haaveillut: perhe-elämä!


Alku kertomuksia:

Ensimmäisenä sai tietää lapsen isä, tietty. Laitoin hänelle viestin, hän oli juuri lähtenyt töihin, enkä malttanut odottaa iltaan asti. "Onneksi olkoon, iskä ;)". Ei hän sitä ymmärtänyt, mitä ihmettä se nyt oikein onnittelee? No, en itse älynnyt, että olin jo pitkään kutsunut häntä iskäksi, ja hän minua äidiksi. Selvensin sitten hieman: "Onnea tulevalle iskälle :)". Tuli hetken tauko viestissä. Oli kuulemma mennyt työpaikan vessaan istumaan hetkeksi.

Tulihan se aika nopeasti, itse olin varautunut noin puolenvuoden rupeamaan, mutta ei pidä valittaa, enkä niin teekään.

Seuraavaksi laitoin viestin parille ystävälleni. Meinasin ensin laittaa heti siskolle, mutta rupesin miettimään, että pitäisikö sittenkin kertoa kasvotusten? No, en sitten malttanut, vaan sinnekin lähti viesti.

Äidilleni halusin kertoa kasvotusten. Annoimme hänelle siskoni kanssa lahjan, jonka kortissa luki "Onnea tulevalle mummolle!", äiti tajusi jujun heti.



Alun oireilua:

En saanut mitään merkittäviä alkuraskauden oireita, mistä media aina vauhkoaa. Ei tietoakaan oksennuksista, tai jonkun erityisen ruuan vastenmielisyydestä. Kaikki tutut kyselivät heti: "Nooo, joko oot ollu aamuisin halailemassa pönttöä?", aivan kuin en voisi olla raskaana, jos en olisi niin tehnyt. Vastasin aina totuuden mukaisesti, eli kieltävästi, ja sanoivat: "Kyllä se kohta siitä alkaa, ootas vaan!". Pah, no eipä alkanut, ja hyvä niin! En silti tunne, että olisin jotenkin vähemmän raskaana, tai että minusta tulee nyt huono äiti, kun en kerta oksennellut, niinkuin näköjään "kuuluisi".

Toisen kolmanneksen alku meni lähinnä flunssassa. Kolme flunssaa kahden kuukauden sisällä. Niistä kaksi peräkanaa, jotka kestivät yhteensä kolmatta viikkoa.

Ruokahimoja on tullut. Suklaa, suklaata syön yleensä aika vähän, ainakin omasta mielestäni. Pääosin jouluna, vähän pääsiäisenä, ja satunnaisesti silloin tällöin, ehkä kerran kuukaudessa jotain pientä, menkkojen aikoihin yleensä. Nyt en saa siitä tarpeekseni, ja alan vihdoin ymmärtää, miksi niin monet naiset sanovat RAKASTAVANSA suklaata.
Salmiakkia popsin muutaman päivän pitkän flunssan päätteeksi. Neuvolassa sanottiin, että verenpaineeni saattoi mennä hieman alhaalle, siitä salmiakkihimo.

 --