Alku ajoista

Tämä on ensiraskauteni, olen viikolla 25 ja vasta nyt tuntuu, että uskallan toivoa kaiken menevän hyvin loppuun asti. Teen tämän lähinnä itselleni, jotta muistaisin miltä silloin tuntui. En osaa kirjoittaa päiväkirjaa perinteisesti, liian huono käsiala, kynät aina kateissa, ja loppujen lopuksi päiväkirjasta muodostuukin vihko pienille töherryksille, joita joku saattaisi kutsua taiteeksi.


Ennen alun alkua:

Olimme päättäneet lapsista jo seurustelun alkuvaiheissa, avomieheni ja minä. Molemmat halusivat perustaa perheen, enemmän kuin yksi lapsi. Olimme samalla aaltopituudella sen suhteen, mitään ristiriitaisuutta ei ollut. Ja ajankohtakin oli selvillä: lapsi tulee kun on tullakseen.

Mutta ei tullutkaan.

Suhteessa oli ylä- ja alamäkiä. Välillä ajatus lapsesta oli liikaa, joten varmistimme, ettei sitä tulisi tapahtumaan, ainakaan sillä hetkellä. Lopulta kaikki tuntui loksahtavan kohdalleen. Yksi asia vain puuttui. Joten päätimme "yrittää". Aluksi se vähän nauratti, ettäkö lasta rupeisi tekemällä tekemään, mutta kauaa ei tarvinnut tehdä: tulin heti raskaaksi!


Alkujen alussa:

Koska kuukautiseni ovat aina olleet täsmälliset, ja minulla on ovulaatiokipuja, tiesin täsmälleen millon ovulaationi oli, sekä milloin kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Aavistin heti, että olen raskaana, kun menkat olivat päivän myöhässä. Siitä seuraavana päivänä tunsin kipua alavatsassa, mutta tiesin, ettei se ollut tavallista menkkakipua, olin raskaana! Aivan varmasti!

Uskalsin tehdä testin kuitenkin vasta kun kuukautiset olivat olleet myöhässä viisi päivää. Pelkäsin negatiivista tulosta lähinnä siksi, koska olin lukenut ihmisten kokemuksia raskautesteistä, jotka näyttävätkin negatiivista, vaikka olisikin raskaana. Tiesin tuloksen silti, vaikken olisi tehnyt testiä, testi oli vain todiste muille siitä, minkä minä jo sisimmässäni tiesin.

Olin silti pää pyörällä, kun näin ne kaksi viivaa. Nyt se on totta. Se on siinä. Tästä kaikki nyt alkaa.
Elämäni alkaa vihdoin, se elämä, josta olen aina haaveillut: perhe-elämä!


Alku kertomuksia:

Ensimmäisenä sai tietää lapsen isä, tietty. Laitoin hänelle viestin, hän oli juuri lähtenyt töihin, enkä malttanut odottaa iltaan asti. "Onneksi olkoon, iskä ;)". Ei hän sitä ymmärtänyt, mitä ihmettä se nyt oikein onnittelee? No, en itse älynnyt, että olin jo pitkään kutsunut häntä iskäksi, ja hän minua äidiksi. Selvensin sitten hieman: "Onnea tulevalle iskälle :)". Tuli hetken tauko viestissä. Oli kuulemma mennyt työpaikan vessaan istumaan hetkeksi.

Tulihan se aika nopeasti, itse olin varautunut noin puolenvuoden rupeamaan, mutta ei pidä valittaa, enkä niin teekään.

Seuraavaksi laitoin viestin parille ystävälleni. Meinasin ensin laittaa heti siskolle, mutta rupesin miettimään, että pitäisikö sittenkin kertoa kasvotusten? No, en sitten malttanut, vaan sinnekin lähti viesti.

Äidilleni halusin kertoa kasvotusten. Annoimme hänelle siskoni kanssa lahjan, jonka kortissa luki "Onnea tulevalle mummolle!", äiti tajusi jujun heti.



Alun oireilua:

En saanut mitään merkittäviä alkuraskauden oireita, mistä media aina vauhkoaa. Ei tietoakaan oksennuksista, tai jonkun erityisen ruuan vastenmielisyydestä. Kaikki tutut kyselivät heti: "Nooo, joko oot ollu aamuisin halailemassa pönttöä?", aivan kuin en voisi olla raskaana, jos en olisi niin tehnyt. Vastasin aina totuuden mukaisesti, eli kieltävästi, ja sanoivat: "Kyllä se kohta siitä alkaa, ootas vaan!". Pah, no eipä alkanut, ja hyvä niin! En silti tunne, että olisin jotenkin vähemmän raskaana, tai että minusta tulee nyt huono äiti, kun en kerta oksennellut, niinkuin näköjään "kuuluisi".

Toisen kolmanneksen alku meni lähinnä flunssassa. Kolme flunssaa kahden kuukauden sisällä. Niistä kaksi peräkanaa, jotka kestivät yhteensä kolmatta viikkoa.

Ruokahimoja on tullut. Suklaa, suklaata syön yleensä aika vähän, ainakin omasta mielestäni. Pääosin jouluna, vähän pääsiäisenä, ja satunnaisesti silloin tällöin, ehkä kerran kuukaudessa jotain pientä, menkkojen aikoihin yleensä. Nyt en saa siitä tarpeekseni, ja alan vihdoin ymmärtää, miksi niin monet naiset sanovat RAKASTAVANSA suklaata.
Salmiakkia popsin muutaman päivän pitkän flunssan päätteeksi. Neuvolassa sanottiin, että verenpaineeni saattoi mennä hieman alhaalle, siitä salmiakkihimo.

 --