Supistuksia

34+6

Eilen Nippu kertoi, että hänellä on iskämasennusta. Ymmärrän häntä hyvin, en ole itsekään ollut hirveän hyvässä kunnossa viime aikoina. Onneksi toinen piristyi sitten siinä, kun yritin häntä piristää, ja varmasti jo se, että sai sen asian edes sanottua ääneen. Nipulla on selkeä pesänrakennusvietti. Eilen yölläkin oli pakko ruveta siivoamaan asuntoa yhtäkkiä. Voi minun rakasta.

Viime yönä elin jännittäviä aikoja. Tunsin alussa menkkamaisia kipuja alavatsassa, jotka menivät aina nopeasti ohi, mutta tulivat n. 10-15 minuutin päästä takaisin. Sen jälkeen kivut kovenivat hiukan, tunsin kiristystä vatsassa samalla kun kipua tuntui. Niitä tuli muutamaan otteeseen, katsoin kellosta, että ehkä noin 10 minuutin välein. Sitten kivut kovenivat taas, kipu alkoi tuntua jo selässä asti. Niitä tuli noin 7-10 minuutin välein. Kuitenkaan kivut eivät missään vaiheessa menneet sietokyvyn rajoille, ne tuntuivat hillityiltä, enkä tuntenut edes tarvetta ottaa särkylääkettä, joten annoin itseni nukahtaa rauhassa.

Aamuyöstä kivut olivat kadonneet, kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Olin nähnyt unta, että synnytin, joten meni hetki, ennen kuin osasin ajatella mikä osa oli ollut unta ja mikä totta. Mutta kyllä ne supistukset olivat totta, sanoin niistä Nipullekin.

Aamulla oli perhevalmennus, kello 8.15. En ymmärrä miksi ihmeessä sen pitää olla niin aikaisin. Mutta sinänsä hyvä, sillä Nippu pääsi tulemaan mukaan, ennen kuin lähti töihin. Siellä puhuttiin vauva-ajasta ja imetyksestä. Saimme myös vieraaksi kolmikuisen vauvan äitinsä kanssa, ja äiti kertoili synnytyksestä ja vauva-ajasta kotona. Saimme myös esittää kysymyksiä.

Valmennus loppui 9.30, ja Nipulla oli siinä vaiheessa jo vähän kiire töihin. Annoin Nipulle suukon ja toivotin hyvät työpäivät (mikä aina naurattaa Nippua kauheasti, kuulostaa kuulemma niin sarkastiselta). Itse menin kirjastoon palauttamaan lainaamani kirjat. Kotiin päästyäni menimme koirun kanssa aamupisuille, jonka jälkeen otimme pienet aamupäiväunet. Sitten lähdinkin kohti Kätilöopistoa, tutustumaan synnytysosastoon.

Siellä ei tullut paljoakaan uutta tietoa (olen niin hyvin perehtynyt kaiken maailman oppaista ja kirjoista), mutta oli hyvä nähdä paikat etukäteen, ennen kuin sinne menee. Onneksi en ollut ainoa isätön siinä ryhmässä, vaan oli pari muutakin, joiden miehet olivat töissä.

Kerroin kätilölle viimeöisistä supistuksistani ja hän oli sitä mieltä, ettei enää kuulostaneet harjoitussupistuksilta, koska olivat asteittain koventuneet, mutta sanoi, että jos tosiaan menivät ohi, niin ei mitään hätää sitten. Vauva möyrysi masussa koko esittelyn ajan, missä jouduimme istumaan paikallaan. Välillä tuli teräviä kipuja, tuntui, että vauva puski päällä lantiota. Siinä tuli sitten vähän irvisteltyä, kun ei mitään mukavaa ollut. Kätilö kysyi minulta esittelyn lopussa, että supisteleeko minua vielä. Sanoin, että ei ole yhtään supistellut nyt päivällä, vauva vaan pitää niin hurjaa menoa vatsassa. Sanoi sitten vielä, että jos rupeaa tulemaan usein samallaisia supistuksia, eikä meinaa mennä ohi, niin rohkeasti vaan soittoa sinnepäin. Se oli hyvä tietää, se kun on niin epävarmaa ollut minulle, että milloin "saa" soittaa ja milloin se on turhaa.

Kotimatkalla iski kamala suolasenhimo! Siis kaupan kautta kotiin ja sipsipussi mukaan. Nyt taidan mennä koirun kanssa pötköttämään, ehkä vähän nukkumaankin.

--