Ompelua

35+2

Vaipoille kankaiset taskut. Tai miksikä tuota nyt kutsuisi...

Hain Eurokankaasta halpoja jämäkankaita, ja päätin tehdä niistä pienen seinäkangastasku -jutun.
Hoitopöydän alatasosta on vaikea kurkotella vaippoja, joten on kätevämpää, että ne ovat paremmin käden ulottuvilla ja sopivalla korkeudella.

Tein ensimmäiseksi pohjan taskuille. Minulla oli turkoosia kangasta, joka oli liian ohutta yksikseen pohjaksi, joten laitoin kankaan väliin tukevaa mansikkakuvioista verhokangasta. Mansikat näkyvät hauskasti kankaan läpi. Taskut tein värikkäästä verhokankaasta, joka sattuu olemaan samaa kuosia kuin olohuoneen verhomme, mutta eri väreillä. Taskujen sisäpinta on samaa kangasta kuin pohja.

 

Lisäsin jokaisen taskun vasempaan kulmaan erillaisen rusetin.

Lopulta kello tuli niin paljon, että päätin lopettaa tältä päivältä ja jatkaa huomenna. Pitäisi vielä keksiä jonkunlainen kiinnitys systeemi tuoho. Ehkä pienet kankaiset koukut, joista sen saa hienosti riippumaan seinälle. Taskuista tuli mukavan kokoiset, sinne mahtuu monet vaipat ja muuta tarpeellista tavaraa. Tämän piti olla vain kokeiluversio, ajattelin, että tekisin vielä hienomman, paremmista kankaista, mutta saa nähdä miten sitä jaksaa, tuokin on ihan hyvä.

--

Supistuksia

34+6

Eilen Nippu kertoi, että hänellä on iskämasennusta. Ymmärrän häntä hyvin, en ole itsekään ollut hirveän hyvässä kunnossa viime aikoina. Onneksi toinen piristyi sitten siinä, kun yritin häntä piristää, ja varmasti jo se, että sai sen asian edes sanottua ääneen. Nipulla on selkeä pesänrakennusvietti. Eilen yölläkin oli pakko ruveta siivoamaan asuntoa yhtäkkiä. Voi minun rakasta.

Viime yönä elin jännittäviä aikoja. Tunsin alussa menkkamaisia kipuja alavatsassa, jotka menivät aina nopeasti ohi, mutta tulivat n. 10-15 minuutin päästä takaisin. Sen jälkeen kivut kovenivat hiukan, tunsin kiristystä vatsassa samalla kun kipua tuntui. Niitä tuli muutamaan otteeseen, katsoin kellosta, että ehkä noin 10 minuutin välein. Sitten kivut kovenivat taas, kipu alkoi tuntua jo selässä asti. Niitä tuli noin 7-10 minuutin välein. Kuitenkaan kivut eivät missään vaiheessa menneet sietokyvyn rajoille, ne tuntuivat hillityiltä, enkä tuntenut edes tarvetta ottaa särkylääkettä, joten annoin itseni nukahtaa rauhassa.

Aamuyöstä kivut olivat kadonneet, kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Olin nähnyt unta, että synnytin, joten meni hetki, ennen kuin osasin ajatella mikä osa oli ollut unta ja mikä totta. Mutta kyllä ne supistukset olivat totta, sanoin niistä Nipullekin.

Aamulla oli perhevalmennus, kello 8.15. En ymmärrä miksi ihmeessä sen pitää olla niin aikaisin. Mutta sinänsä hyvä, sillä Nippu pääsi tulemaan mukaan, ennen kuin lähti töihin. Siellä puhuttiin vauva-ajasta ja imetyksestä. Saimme myös vieraaksi kolmikuisen vauvan äitinsä kanssa, ja äiti kertoili synnytyksestä ja vauva-ajasta kotona. Saimme myös esittää kysymyksiä.

Valmennus loppui 9.30, ja Nipulla oli siinä vaiheessa jo vähän kiire töihin. Annoin Nipulle suukon ja toivotin hyvät työpäivät (mikä aina naurattaa Nippua kauheasti, kuulostaa kuulemma niin sarkastiselta). Itse menin kirjastoon palauttamaan lainaamani kirjat. Kotiin päästyäni menimme koirun kanssa aamupisuille, jonka jälkeen otimme pienet aamupäiväunet. Sitten lähdinkin kohti Kätilöopistoa, tutustumaan synnytysosastoon.

Siellä ei tullut paljoakaan uutta tietoa (olen niin hyvin perehtynyt kaiken maailman oppaista ja kirjoista), mutta oli hyvä nähdä paikat etukäteen, ennen kuin sinne menee. Onneksi en ollut ainoa isätön siinä ryhmässä, vaan oli pari muutakin, joiden miehet olivat töissä.

Kerroin kätilölle viimeöisistä supistuksistani ja hän oli sitä mieltä, ettei enää kuulostaneet harjoitussupistuksilta, koska olivat asteittain koventuneet, mutta sanoi, että jos tosiaan menivät ohi, niin ei mitään hätää sitten. Vauva möyrysi masussa koko esittelyn ajan, missä jouduimme istumaan paikallaan. Välillä tuli teräviä kipuja, tuntui, että vauva puski päällä lantiota. Siinä tuli sitten vähän irvisteltyä, kun ei mitään mukavaa ollut. Kätilö kysyi minulta esittelyn lopussa, että supisteleeko minua vielä. Sanoin, että ei ole yhtään supistellut nyt päivällä, vauva vaan pitää niin hurjaa menoa vatsassa. Sanoi sitten vielä, että jos rupeaa tulemaan usein samallaisia supistuksia, eikä meinaa mennä ohi, niin rohkeasti vaan soittoa sinnepäin. Se oli hyvä tietää, se kun on niin epävarmaa ollut minulle, että milloin "saa" soittaa ja milloin se on turhaa.

Kotimatkalla iski kamala suolasenhimo! Siis kaupan kautta kotiin ja sipsipussi mukaan. Nyt taidan mennä koirun kanssa pötköttämään, ehkä vähän nukkumaankin.

--

Shoppailua ja pullan tuoksua

34+4

Tänään on ollut pitkä päivä.

Heräsin jo kahdeksan maissa aamulla, enkä enää saanut unta. Huomasin, että Nippu oli nukahtanut lattialle, mihin oli illalla käynyt makoilemaan koirun kanssa. Tosin koiru oli nukkunut lopulta minun peittoni alla. Katsoin koirua, joka näytti siltä, että olisi hätä, joten kampesin itseni ylös sängystä ja lähdimme lenkille. Ilma oli lämmin, maa kostea edellis yön sateista. Ilmassa tuoksui kesä. Kävelimme koirun kanssa autioilla kaduilla rauhassa lintujen sirkutuksia kuunnellen.

Kotiin tultuamme huomasin, että Nippukin oli herännyt. Mies olikin yskinyt aika pahan kuuloisesti aamuyöstä lähtien, joten ei ihme. Huikkasin rakkaalle hyvät huomenet, annoin poskelle suukon ja menin keittämään meille aamukahvit.

Kahvittelujen jälkeen menin käymään suihkussa ja sanoin Nipulle, että sen jälkeen lähdetään shoppailemaan. Suihkun jälkeen olo oli todella väsynyt, joten kävin hetkeksi pitkäkseni ja lepuutin silmiäni. Nippu tuli makuuhuoneeseen ja nauroi, että ei minusta ole shoppailijaksi, jos noin väsyttää. Vastasin piikitellen, että nousen ylös heti, kunhan ukko on itse käynyt suihkussa, hänellä kun aina kestää.

Vihdoin pääsimme lähtemään kohti Itäkeskusta, tai Itis tuo on nykyään nimeltään. En ikinä varmasti totu siihen, en edes halua. Uusi Itis on huono verrattuna vanhaan Itäkeskukseen.
Sanoin haluavani ensimmäisenä imetysliivit. Ajattelin, että niitä ei olisi vaikea löytää, luulisi nyt, että imetysliivejä löytyy vaikka miten isoja kokoja. Voi kuinka ihminen voikaan olla väärässä. On kummallista, että isojen tyttöjen kokoja löytyy normaaleista rintaliiveistä, ihan tavallisistakin kaupoista, 95 D E F... Mutta kaikki imetysliivit loppuu kokoon 90D. Miksi? Kiersimme koko Itiksen päästä päähän ja lopulta ostin isoimmat liivit mitkä löysin, samasta paikasta, mistä aloitimme. Itkuhan siinä sitten tuli, kun ei kokoa löytynyt, sen jälkeen olin todella herkillä koko päivän, kaikki itketti.

Kävimme Lastentarvike liikkeessä, mukaan tarttui rintakumit, tuttipullo ja pieni pehmopupu. Olisin ostanut samantien ammeen myös, mutta Nippu ei halunnut lähteä sellaista bussilla raahaamaan, vaan tilaa mielummin netistä. No, ihan ymmärrettävää. Sen jälkeen kävimme Anttilassa ostamassa Stargaten 6. tuotantokauden, joka on puuttunut jo pitkän aikaa kokoelmasta. Sekä Pikku-Britannian DVD-boxin. Kassan jonossa oli tuttu kasvo, jota moikkasimme, ja joka vaihtoi Nipun kanssa numeroita. Aika ällistynyt oli, kun kysyi, että mitäs te nykyään teette, sanottiin, että lapsia. Huomaa, ettei olla vähään aikaan nähty tai pidetty yhteyttä. Koirulle ostimme siankorvarenkaita ja vinkupupu pehmolelun, jolla on pitkät jalat.

Kotona syötiin vähän välipalaa ja mentiin sängylle pötköttämään ja katsomaan uutta Stargatea. Kaikki kolme nukahdettiin sitten siinä. Jonkin ajan kuluttua heräämisestä tein ruokaa. Ruoan jälkeen Nippu kysyi, missä kaikki herkut on? Sanoin, että juuri ajattelin, että pitäisikö sitä pullan paistoon ruveta. Kysyin siinä samalla, että tehdäänkö sopivasti pullaa vai paljon pullaa. Nippu vastasi, että 100! Eli paljon pullaa. Tein ison pullataikinan, joka turposi meilkein kulhon yli. Laitoin taikinan neljään osaan. Kun olin tehnyt puolikkaasta taikinasta kaksi pellillistä korvapuusteja valmiiksi, huomasin, että loppu taikina oli ehtinyt sinä aikana turvota taas lisää. Lopuista pullista tulikin paljon isompia kuin ensimmäisistä. Yhteensä neljä pellillistä korvapuusteja, ei ihan sataa, mutta noin puolet siitä.

Vaavi on ollut tänään hurja. Bussimatkalla kiemurteli masussa aivan villinä, kaupoissa kävellessä tuli pistäviä kipuja yhtenään. Jossain välissä illalla rauhoittui, mutta aina kun tuli koneelle, on möyryäminen ollut hurjaa. Masu liikkuu edestakas selvästi, pystyn näkemään helposti, mille puolelle sitä mentiin taas.Tietyissä asennoissa vauvan liikkeet tekee hieman pahaa, varsinkin jos vauva puskee päällä tuonne alas (niinkuin juuri nyt).

--

Pääskysestä ei päivääkään

34+3

Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta,
västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään!

Tänään tuli bongattua kesän ensimmäiset pääskyset. Nyt se siis on virallista: kesä on täällä!

Vaikka jalat ovat turvonneet kuin pullataikinat ja hikoilen hereillä ja unissani monta litraa hikeä päivässä, en silti vaihtaisi kesää mihinkään. On ihanaa mennä ulos pelkät housut ja paita päällä. Ei takkia, ei painavia kenkiä, jotka pitää änkeä jalkaan väkisin, koska jalka on kasvanut... Ei, vain kevyet kengät, jotka on helppo sujauttaa jalkaan (eikä tarvitse edes sukkia!) ja ohut paita ja housut.

Ensiviikolla menen shoppailemaan itselleni kunnon kesävaatteet, mekko on ehdoton ykkönen listalla!

 

Nyt on vaunut valittu. Tuommoiset ABC Pramy Lux -yhdistelmävaunut. Toinen vaihtoehto olisi samallaiset liilat/ruskeat, mutta en pidä siitä liilan väristä (luumu). Nuo turkoosi/mustat ovat ihanan pirteät, ja turkoosi on hyvä väri merenneito prinsessalle.

Tänä viikonloppuna maalaan sen pirun pöydän loppuun. Aivan varmasti muuten maalaan!

--

Linnanmäellä

34+0

Tänään oli ihanaa käydä siskon kanssa Linnanmäellä kiertelemässä ja ihmettelemässä. Söin hattaraa, pehmistä, metrilakua(mansikka) ja makkaraperunat. Hyvin mahtui masuun kaikki herkut. Vaavi tykkäsi erityisesti hattarasta, rupesi villisti potkimaan kun sitä söin.

Ainoa huono puoli reissussa oli se, että jalat turposi kamalasti kuumuudessa. Jalkaa heiluttaessa oikein näkyi kuinka nesteet hölskyi siinä. Muutenkin jalat tulivat todella kipeiksi paljosta kävelystä.

Kävimme siskon kanssa näköalatornissa. Jouduin hoitamaan kuvaamisen, sillä siskoa pyörrytti niin korkealla.

Hyvin kuitenkin jaksoin vielä käydä nopean pissatuslenkin koirun kanssa, vaikka jalat ovat vieläkin kipeät. Nyt odotan innolla, että Nippu rupeaa syömään iltapalaa, se on merkki siitä, että kohta mennään nukkumaan. Aika väsynyt olo on jo.

--

Päivä kerrallaan

33+5

Eilen ja tänään on ollut hyvä päivä.

Ei alakuloisuutta, ei itkua. Vain "normaalia" oloa, joka tuntuu muutaman viikon masentelujen jälkeen oudolta. Vähän väliä iskee pelko, että ahdistus palaa huomenna, tai jo illalla, tai ylihuomenna. Sitten yritän rauhoittua ja ajatella vain tätä hetkeä, enkä murehtia tulevasta. Psykologilla käynti taisi oikeasti auttaa.

Nippu rakkaani asensi minulle omaan tietokoneeseensa pelin (Sims Medieval), jota voin pelailla päivisin kun hän on töissä, että aika kuluisi nopeammin. Saan pelata sitä muulloinkin, mutta kun Nippu on kotona, vietän mielummin kaiken mahdollisen ajan hänen kanssaan, kuin tietokoneen ääressä.
Nippu haki myös vanhemmiltaan pinnasängyn reunapehmusteen. Se on vaaleanpunainen, ja siinä on pieniä lampaita. Otan kuvan sitten valmiiksi laitetusta pinnasängystä, kunhan saadaan patja ja muut hankittua.

Pöydän maalausprojekti junnaa paikoillaan edelleen. En voisi oikeastaan maalata muulloin kun Nipun ollessa töissä, sillä Nipulla on siitepölyallergia, ja asunnossa pitäisi tuulettaa todella hyvin, kun on maalaa. Sitten taas yksin en oiken uskalla, kun ne maalihajut käy niin voimakkaasti nenään, että pelkään pyörtyväni, ja kukaan ei sitten ole täällä auttamassa jos jotain käy... No, Nipun allergia on mielestäni menossa parempaan suuntaan, että kai sitä jossain vaiheessa voisi uskaltaa tuulettaa vaikka Nippu kotona onkin. Katsellaan.

Masukki voi kaikesta huolimatta hyvin. Paljon tykkää myllertää äitin masussa ja potkia kylkiluiden tienoille (niinkuin juuri nyt). Alhaalla lantionseudulla tuntuu, kun puskee päätä sinne. Viime neuvola oli 14. päivä, painoa ei ollut minulle tullut kuin 1,5 kiloa 4 viikon aikana ja vaavin sydämen syke 137. Masu kasvaa tasaisesti ja lapsivettä on riittävästi.

--

Äiti

32+5

Viime viikkoina on ollut vaikeaa. Olen tuntenut itseni erittäin yksinäiseksi. Minulla ei ole montaa kaveria, ja nekin jotka minulla on, eivät kysele kuulumisiani. Välillä olo tuntuu niin yksinäiseltä, että tunnen kuihtuvani pois koko maailmasta, sillä kukaan ei huomaa tai kaipaa minua. Toivon, että vauvan syntymä muuttaa tuon tunteen ja tuntisin itseni taas tärkeäksi.

Minulla oli koko elämäni ihminen, joka aina muisti minua ja välitti minusta. Tunnen usein suurta tuskaa ja häpeää kun mietin, kuinka itsestään selvyytenä häntä välillä pidin. Jos voisin, pyytäisin häneltä käytöstäni anteeksi ja viettäisin enemmän aikaa hänen kanssaan...
Mutta se ei ole enää mahdollista.

Olen niin pahoillani äiti, jos joskus tuotin sinulle pettymyksen.

Olen niin pahoillani äiti, jos joskus tuotin sinulle pahan mielen.

Olen niin pahoillani äiti, jos en sinua aina auttanut, vaikka pyysit.

Olen niin pahoillani äiti, kun en ollut siellä silloin kun minua tarvitsit.

Tiedän, että annat minulle anteeksi kaiken, sillä olit paras äiti. 

Hyvää äitien päivää, rakas äiti.

--

Vihdoinkin...

31+4

Kevät on vihdoin alkanut, mutta sää on tänään kylmä ja pilvinen.

Sain jatkettua tuota iän ikuista projektia, eli yöpöydän hiominen ja maalaaminen. Olen saanut tänä aamuna hiottua loppuun, nyt pieni tauko ja jossain vaiheessa alkaa pohjamaalin maalaus. En ole maalannut huonekaluja sitten ala-asteen, joten en tiedä yhtään mitä tästä tulee. Hiomisessa oli kamala työ. Pöydässä on niin paljon pieniä koloja ja vaikeita paikkoja, joista ei edes saanut kaikista maalia hiottua. Kunhan työ on valmis, voisin laittaa kuvan tänne, jos siitä tulee näyttämisen arvoista jälkeä...

--