Ennenaikaisen syntymän todennäköisyys on onneksi pieni
mutta jos vauva sattuisi syntymään nyt, mahdollisuus selvitä olisi yli 90%!
mutta jos vauva sattuisi syntymään nyt, mahdollisuus selvitä olisi yli 90%!
Nyt alkoi viimeinen etappi. Viimeinen kolmannes. Enää tasan kolme kuukautta jäljellä, 13 viikkoa!
Nyt jännittää.
Sain tänään yllättävän himon, rinkelit! Laitoin Nipulle heti viestin, että tuo niitä kaupasta, ja tottakai kulti niitä toi. Kotona sitten pyöritteli päätään ja ihmetteli minun omituisia himoja.
(Vauva rupesi juuri möyrimään masussa kamalasti)
Yritin jälleen eilen saada Nippua tuntemaan mussukan liikkeitä illalla, kun pötkötimme sängyssä. Vauva potki kamalasti ja römysi minkä kerkesi. Mutta heti kun sain iskän käden laitettua kohdalle, tuli aivan hiljaista, ei yhtään liikettä. Niin pitkään kun käsi oli vatsan päällä, vauva oli rauhallinen, ja kunhan iskä taas kyllästyi odottamaan, niin eiköhän rymistely jatkunut!
--
Meillä käy monesti samoin noiden liikkeiden tuntemisten kanssa; mies ei vaan ehdi tuntea mitään, ennen kuin vauva taas jo rauhoittuu. Mutta kyllä se meillä ainakin välillä sellaista show'ta pitää, että näkyy selvästi jo päällekin päin, ei voi olla isäkään tuntematta. :)
VastaaPoista