lauantai 9. kesäkuuta 2012

Isoäidin lihapullat

36+4

Tänään käytiin Nipun kanssa taas Itiksessä, Jyskissä. Sieltä ostettiin sänkysohvadivaani, lipasto, kirjahylly, pinnasängyn patja ja silityslauta. Tavarat tulee meille torstaina. Ne olisi saanut heti maanantaiksi, mutta silloin olen jo Turussa ja Nipulla iltavuoro, niin ei täällä sitten ole ketään kotosallakaan.

Kuva otettu netistä. En ehtinyt ottaa kuvaa tekemistäni pullista, meni niin nopeasti.

Tein tänään ruuaksia itsetehtyjä lihapullia ja valmis valkosipulikermaperunoita. Ja salaattia, jota Nippu ei kyllä syönyt yhtään. Oli todella hyviä lihapullia, voisin laittaa reseptin tänne.

Valmistusaineet:
1 dl       kermaviiliä
1/2 dl    korppujauhoja
1           sipuli
400g     paistijauhelihaa
1           muna
1 tl        suolaa
1/2 tl     paprikajauhetta
1/2 tl     mustapippuria
ripaus    valkopippuria


Valmistusohje:

Aloita lihapullien teko sekoittamalla
kermaviili ja korppujauhot keskenään.
Anna turvota n. 10 min.
Hienonna sipuli.Yhdistä kaikki ainekset.
Sekoita lihapullataikinaksi tasaiseksi.
Muotoile taikinasta lihapullia vedellä kostutetuin käsin.
Paista lihapullat uunipellillä
leivinpaperin päällä 250 asteessa
n. 15 min tai kunnes kypsiä.

Aioin tehdä uudemmankin kerran tuolla ohjeella.

Vaavi on tänään kääntyillyt ja vääntyillyt paljon masussa. Kävely Itiksessä otti taas koville. Välillä vaavi puskee lantiota niin paljon, että tuntuu kuin olisi vauva jo tulossa ulos.

--



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti